sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Nyt meillä on talvi!

No nyt, ainakin täällä alkaa näyttää talvelta. Lunta on satanut ja ollaan myös saatu tuntea, ensimmäistä kertaa tänätalvena millaista on ulkona kun pakkasasteita on yli -20c°. Parasta talvessa on lumileikit, ainakin jos Eddieltä kysytään, joten niistä ollaan nautittu ja kovasti!

Talvipäivän riemua





Ensimmäinen kunnon talvipäivä Sokojalla



maanantai 19. joulukuuta 2011

Behind the scenes...

Kesäkuussa 2011 kävimme kuvauttamassa Eddietä maailmankuululla koirakuvaaja David Daltonilla. Onneksemme saimme tämän upean mahdollisuuden jota emme todellakaan voineet jättää käyttämättä. Kun vielä sattuikin että kuvausiin ei tarvinnut ajaa satoja kilometrejä, vaan ne olivat ihan naapuri kaupungin lähettyvillä,  Pörkenäsissä. Jossa puitteet kuvauksille olivat hienot, oli kaunista mäntymetsää, kalliota ja vettä. Kiitos vielä Maarit Sandbäckille tästä tilaisuudesta.

Tässä muutama kuva kameran takaa jotka ovat otettu "In Action".






torstai 8. joulukuuta 2011